YHTEISTYÖN
SYNTYVAIHEISTA JA
Professori Matti Bergström
Helsingin yliopisto
Fysiologian laitos
1950-1uvulla
järjestettiin Teknillisen korkeakoulun tiloissa kokous pohtimaan lääketieteen
ja tekniikan yhteistyön mahdollista kehittämistä. Kokouksessa oli runsaasti
nuorta väkeä, valtaosalta tekniikan opiskelijoita, mutta myös joitain
lääkäreitä. Ne jotka olivat tulleet, olivat jotenkin joutuneet kosketuksiin
yhteistyön tarpeen kanssa. Lääkärit lähinnä tutkimuksessa tarvittavan
insinööri-avun muodossa ja insinöörit tämän avun antamisen puitteissa tai
kiinnostuksesta medisiinisen instrumentaation kehittämiseen. Mutta, se on
sanottava, tuona aikana kosketusta oli näiden alojen välillä erittäin vähän ja
sattumanvaraisesti.
Kokoukseen
oli pyydetty alustajaksi mm. professori Erkki
Laurila. En unohda pettymystäni, kun kokouksen loppuponneksi
lausuttiin, että "yhteistyö on tärkeää, mutta tapahtukoon se niin, että
lääkäri maksaa siitä avusta, jonka saa insinööriltä".
Juuri tämä oli mielestäni väärä ja vanhanaikainen, hedelmätön muoto yhteistyön
kehittämiselle.
Olin jo pitkään alkanut ymmärtää., että. tarvittiin toisenlaista yhteistyötä.: olisi voitava luoda edellytykset lääketieteen ja tekniikan yhdistämiseksi niin, että molempien alojen edustajat yhtenä tutkijaryhmänä osallistuisivat tutkimustyöhön. Biolääketieteellisen tekniikan tutkimusala tulisi perustaa meille Suomeen ja sitä edelleen kehittää.
Helsingin yliopiston fysiologian laitoksella, jossa tuohon aikaan toimin dosenttina ja assistenttina, oli tämä nähty jo varhain, fysiologian kytkeytyessä metodiikaltaan vahvasti fysikaalis-teknilliseen taitoon ja tietoon.
Laitoksella toimi myös näihin aikoihin sähköinsinööri dipl.ins. Roger Blåfield, jolla oli kokemusta sähköteknisten menetelmien kehittämisessä useammalla lääketieteen alalla. Mitään vakanssia ei sähköinsinöörille tuohon aikaan kuitenkaan laitoksilla ollut, joten ins. Blåfield auttoi tutkijoita milloin mistäkin saatujen apurahojen turvin, usein pelkästä asian harrastuksesta ja ilman palkkaa. Erityinen piirre tässä yhteistyössä oli se, että nyt insinööri osallistui itse tutkimusongelmien ratkaisuun yhdessä lääketieteen tutkijoiden kanssa, eikä ollut pelkkä avustaja. Osallistuminen oli molemminpuolista luovaa työtä. Siksi em. kokouksessa kuulemani yksipuolisen avun ehdotus oli minulle pettymys.
Yhteistyö tulisi aloittaa toisella tavalla. Mitä tulisi tehdä?
Tuona aikana toimi laitoksellamme assistenttina lääk.lis. Tapani Jauhiainen aistinfysiologian laboratoriossa. Käsitykseni on, että tämä oli se onnellinen sattuma, joka johti tuolloin pikaisiin tuloksiin lääketieteen ja tekniikan yhdistämiseksi yhdeksi toimintakentäksi: Tapani Jauhiaisen isä oli Helsingin teknillisen korkeakoulun heikkovirtatekniikan professori ja ymmärsi selkeästi ajan tarpeen yhteistyön kehittämiseksi.
Kun
minut sittemmin, v. 1963 nimitettiin fysiologian professoriksi Helsingin
yliopiston lääketieteelliseen tiedekuntaan toimiakseni esimiehenä fysiologian
laitoksessa, voitiin asiassa ryhtyä konkreettisiin toimiin. Yhdessä prof. Jaarli Jauhiaisen ja Tapani
Jauhiaisen sekä silloisen apulaisprofessorin, nykyisen professori Pekka
Ahosen kanssa ryhdyimme aktivoimaan sellaisia henkilöitä, joiden tiesimme
tavalla tai toisella harrastavan lääketieteen ja tekniikan yhteisiä menetelmiä
ja ongelmia. Eräs tällainen oli lastentautiopin professori Carl-Eric Räihä sekä
sovelletun fysiikan professori Erik Spring, molemmat Helsingin yliopistosta. Nämä
molemmat toivat oleellisen panoksen siinä työssä, joka sittemmin johti alan
yhdistyksen perustamiseen maassamme v. 1968. Yhdistyksen, jonka ensimmäisenä
puheenjohtajana minulla
oli kunnia toimia, nimeksi tuli Suomen biolääketieteellis-tekninen yhdistys,
koska ajatuksena oli, että se kattaisi myös koko biologisten tieteiden kentän.
Nyttemmin nimi on yksinkertaistettu.
Tätä ennen aloitettiin valmistelut
opetuksen aikaansaamiseksi alalla sekä Helsingin teknillisessä korkeakoulussa
että lääketieteellisessä tiedekunnassa. Näin saatiin aikaan jo varhaisessa
vaiheessa Pekka Ahosen ansiosta lääketieteen puolella fysiologian alalla
elektronisen instrumentoinnin opetus ja tekniikan alalla bioelektroniikan
opetus. Siitä lähtien olen itse toiminut bioelektroniikan dosenttina Helsingin
TKK:ssa.
Kaikessa tässä toiminnassa oli
tarkoituksena saada aikaan lääketieteen ja tekniikan oppiala Suomeen ja myös
alan virkoja ja toimia erityisesti sairaaloihin, mutta myös tutkimuslaitoksiin.
Tämä kehitys alkoi kuitenkin jähmeästi huolimatta yhdistyksen vireistä aloitteista.
Esim. lääketieteelliseen tiedekuntaan Helsingin yliopistossa saatiin 1960- ja
1970- luvulla laboratorioinsinöörejä vain jokunen. Samoin ei tahdota ymmärtää
atk-alan ja biologisten ja lääketieteen alojen vuorovaikutuksen tarvetta.
Helsingin yliopiston fysiologian laitokseen hankittiin 1960-luvun puo1ivalissa
USA:sta ensimmäinen Eurooppaan tuotu yleistarkoituksiin kehitetty laboratoriotietokone
(Linc-systeemi, MIT), mutta systeemisuunnittelijaa ei
virkabudjettiin saatu pitkään aikaan. Nytkin vain yksi on liiennyt neljän
laitoksen yhteiseen käyttöön.
Professor Matti Bergström
THE BEGINNING AND THE
FUTURE OF THE CO-OPERATION IN BIOMEDICAL ENGINEERING IN OUR COUNTRY
In the 1950's a
meeting was arranged in the premises of Helsinki University of Technology to
discuss the development of the co-operation between medicine and engineering.
As the summary of the discussion it was stated that "the co-operation is
important, but it should happen so that the physician pays from that help he
obtains from the engineer" .In my mind this was an old fashioned,
unfruitful form for the development of the co-operation.
At the
At those times in our
institute worked Mr Tapani Jauhiainen, M.D. as an assistant. This was a lucky
situation. His father, Mr Jaarli
Jauhiainen served as a professor of electrical
engineering in Helsinki University of Technology and he understood clearly the
need for the co-operation. Together with associate professor Pekka Ahonen we
begun to activate such persons whom we knew being interested in
biomedical engineering. From these one should mention Mr
Carl-Eric Räihä, professor in pediatry
and
According to my
opinion, the significance of our, Society for the development of the
co-operation between medical and engineering sciences in our country has been
remarkable.